tiistai 24. toukokuuta 2016

Aajtuksia lähihoitajan hommista.

Sosiaali- ja terveysala on raskasta ja ehkä jopa hieman aliarvostettua työtä. Kun kuulee sanan lähihoitaja, mieleen tulee automaattisesti perseenpesu ja kuolevat vanhukset. Lähihoitajan työ on kuitenkin paljon muutakin. 

Ensinnäkin, lähihoitaja ei aina ole vanhainkodissa. Lähihoitaja voi työskennellä myös muissa hoitolaitoksissa, kuten erilaiset sairaalat, ryhmäkodit, kuntoutuslaitokset ja päiväkodit. Hän voi myös työskennellä ambulanssissa tai jopa asiakkaan kotona. 
  
Toiseksi, lähihoitaja-nimike on melko kirjaimellinen, sillä hoitaja työskentelee hyvin lähellä asiakasta. Tähän kuuluu myös juuri edellä mainittu takamuksen pesu, MUTTA perushoitoon kuuluu moni muukin asia, kuten pukeminen, pyykkäys, siistiminen, ravitseminen, lääkehoito ym. ym.ym.  
Lähihoitajan työ on myös kuunnella ja auttaa parhaansa mukaan. Mm. Hoitolaitoksissa sairaanhoitajat huolehtivat pääasiassa lääkehoidon toteuttamisesta ja annostelusta, kun taas lähihoitajat tekevät  (lähtökohtaisesti) hyvän (koska on olemassa huonoja hoitajiakin) perushoidon. Lähihoitajalta pyydetään paljon. On osattava lääkehoito, pesut, pukeutumiset, pyykkäys, ruoanlaitto, puhumattakaan kotihoidosta jossa täytyy osata entistä enemmän kodin askareita. Lisäksi on oltava asiallinen ja ystävällinen, kohtelias ja reipas vaikka asiakas olisi kuinka hankala. Asiakkaalla on oikeus valittaa, ei hoitajalla.  

Omia kokemuksiamme työstä on vanhainkodeista, kehitysvammaisten ryhmäkodeista, koulusta ja päiväkodista. Vastaan on siis kävellyt, tai vaihtoehtoisesti pyörätuolilla tai rollaattorilla rullannut jos jonkinmoisia ihmisiä. Välillä on aina tuntunut, että mistään ei tule mitään ja kaikki asiakkaat syövät sinut elävältä, kun taas toisina päivinä kaikki asiat menevät hyvin "niin kuin elokuvissa". Olemme kummatkin tehneet aivan täysipäiväisiä lähihoitajan hommia aamulla, illalla ja myös yöllä. On mukavaa työskennellä ihmisten parissa ja saada auttaa, ja tehdä työtä millä on tarkoitus. 

Lähihoitaja on monitaituri, eikä siis mikään turha viheltäjä. Palkka on työn määrään ja laatuun nähden pieni ja siksi suuri hatunnosto kaikille ahkerille lähihoitajille, johon ammattinimikkeeseen itsekin olemme kovaa vauhtia valmistumassa. 

By: Joni Krautsuk & Elmo Aarnimetsä

4 kommenttia: