tiistai 24. toukokuuta 2016

LÄHIHOITAJAN AMMATTI 
 
Lähihoitajan ammatti on monipuolisempaa kuin mitä moni ajattelee. Opiskelu kestää 3 vuotta ja siihen kuuluu perusopinnot. Ne sisältävät kasvatuksen tukemisen opintojakson jolla käsitellään lähihoitajan tehtäviä lasten ja nuorten parissa ja jaksoon kuuluva työharjoittelu on useimmiten päiväkodeissa tai eskareissa. Seuraavana on hoidon ja huolenpidon jakso joka on mielestämme perusopinnoista laajin ja haastavin. Sen aikana käydään ihmisen anatomiaa, lääkehoitoa, erilaisia sairauksia ja niiden hoitoa, perushoidon harjoittelua sekä potilassiirtoja ja injektioita. Jakso sisältää paljon teoriaa, ja työssäoppiminen on yleensä vanhainkodeissa. Kuntoutuksen tukeminen on viimeinen perusopintoihin lukeutuva jakso. Siinä käsitellään eri ikäisten kuntoutusta ja siihen liittyvää teoriaa. Kuntoutuksen työssäoppimispaikkoja on monipuolisemmista paikoista kuin aikaisemmilla jaksoilla. Vaihtoehtoina mm. Koulut, kehitysvammapaikat, vanhainkodit, sairaalat. Viimeinen opintovuosi on ns erikoistumis vuosi jolloin opiskellaan itse valittua aluetta. Vaihtoehdot löytyvät ekamin sivuilta, me olemme erikoistuneet mielenterveys ja päihdetyöhön sekä sairaanhoitoon ja huolenpitoon. 
  
Lähihoitaja voi työskennellä monissa paikoissa, ja työllistyvyys on hyvä. Työskennellä voi esim. Päiväkodeissa, eskareissa, vanhusten parissa, sairaaloissa, mielenterveyspotilaiden kanssa, päihdeongelmaisten parissa jne. Vaihtoehtoja on monipuolisesti.  
Hyvä puoli työssä on tieto siitä että pystyy auttamaan ihmisiä ja vaikuttamaan heidän elämäänsä hyvällä tavalla. Ihmisten kanssa työskentely sekä se, että mikään päivä ei ole hoitotyössä samanlainen on myös hyvä puoli lähihoitajan työssä.  
Huono puoli on, että työ on aliarvostettua ja mielestämme alipalkattua. Monikaan ei ymmärrä miten paljon lähihoitaja todellisuudessa tekee töitä ja miten arvokasta työ on. Asiakkaat usein myös aliarvostavat hoitajia ja haukkuvat välillä jopa todella ilkeästi.  
 
Olemme työskennelleet katu-jaksolla molemmat päiväkodissa ja hohu- jaksolla hoivakodeissa. Kuntu-jaksolla toinen meistä oli kehitysvammaisten asumispalvelussa työssäoppimassa ja toinen palvelutalossa avo-puolella, jossa vanhukset asuvat omassa talossa ja hoitoa ei tarvita niin paljoa. Kesätöissä olimme molemmat karhulan sairaalassa. Kaikki paikat ovat olleet hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna. 
 
Valmistumisen jälkeen olisi hyvä kokeilla monia erityöpaikkoja tekemällä aluksi esim. Sairasloman sijaisuuksia, jolloin pääsee tutustumaan erilaisiin työympäristöihin ja mikä alkaa tuntua kiinnostavimmalta. Toinen meistä on erikoistumassa mielenterveys-ja päihdetyöhön ja on kiinnostunut myös tulevaisuudessa työskentelemään psykiatrisella puolella ja toinen on erikoistumassa sairaanhoitoon-ja huolenpitoon ja haluaisi valmistumisen jälkeen työskennellä sairaalassa. 
 
Lähihoitajan työssä tärkeitä ominaisuuksia on empaattisuus, sosiaaliset taidot, pitkäjänteisyys, tarvitaan tahtoa oman ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitämiseen. 
 
Opittavaa on vielä paljon, onhan koulua jäljellä vielä vuosi ja senkin jälkeen jatko-opinto mahdollisuuksia löytyy paljon. Opittavaa on ainakin vielä alan lakeja ja säädöksiä opiskellessa, sairaanhoito, saattohoito, kielitaito yms. 
 
Salla Kotasaari, Meri Ristilä ja Sampo

5 kommenttia: